eli tästä on tarkoitus tehdä monen kirjoittajan foorumi jonne voi laittaa sitten kullekin palautetta.

Kirjoituksia voi toimittaa joko meille allekirjoittaneille, tai tulla ns. sivustolle modeksi. Päävastuu taitaa kaatua minun ja Marsun harteille, mutta yritetään.

Kaikenlaista materiaalia koolaamiseen ja ylipäätänsä elintarvikeväreillä värjäämiseen otetaan vastaan.

Huutavin pula lienee käyttökokemuksista, ja pienestä väriopista (?). Lankakomerolla on hyvä sivu juuri värjäystä koskien, mutta paljon on asioita englannin kielellä, joten niitäkin tullaan kääntämään ajan myötä.

Myös raidat ja muut matemaattiset laskelmat otetaan vastaan ja niitä tehdään, koska miksi keksiä pyörä uudestaan.

Tehkäämme tästä miellyttävä yhteinen harrastus, sekä blogista että koolauksesta

Muoriska ( päävärjäri)